
Kävimme serkkuni kanssa naapurikaupunki Jyväskylässä. Käydessämme sairaalassa katsomassa iäkästä tätiäni, poikkesimme samalla reissulla muutamassa Seppälän teollisuusalueen tehtaanmyymälässä ostoksilla. Ylläoleva kuva on @vaasan&vaasan leipomomyymälästä josta löytyi mukaan leipätarjouksia ja taisi jokunen pullapussikin ostoskoriin sujahtaa. Paljon olisi ollut mieleistä ostettavaa, mutta en uskaltanut itseäni päästää vapaaksi siihen touhuun😅 Kävimme myös Valma kaupassa, joka on Jyväskylän Valion tuotantolaitoksen yhteydessä.…

Tuotteet saatu Edit: julkaisua päivitetty 20.10.24 Kolme Cosmeticsin Ihonhoitoöljy Kehäkukka + Kaura on monitoimiöljy, jota voit käyttää myös kasvojen ihon puhdistukseen. Öljy poistaa tehokkaasti myös vedenkestävän ripsivärin ja muun meikin. Öljypuhdistus tehdään näin: Levitä öljyä käsiisi ja käsistä kasvoille, hiero kasvojen ihoa kevyesti öljyllä unohtamatta silmämeikin aluetta. Tarvittaessa ota pieni määrä öljyä lisää niin, että…

Julkaisu sisältää kaupallisia linkkejä, linkit merkitty *-merkillä Kaupassa käydessäni olen hätkähtänyt tajutessani hintojen huomattavan nousun. Ottaessani jonkun tuotteen, joka on aiemmin maksanut reilusti alle kaksi euroa on lähes poikkeuksetta nyt maksaa yli kaksi euroa. Jotain tuotteita tulee automaattisesti jätettyä pois ostoslistalta ja mietittyä vaihtoehtoja niiden korvaamiseksi jollain edullisemmalla tuotteella. Hintojen nousu ja rahojen riittämisen tarkkailu…

Keväällä 2021 huomasin muuten erittäin hyväkuntoisen puolisoni hengästyvän helpommin kuin aiemmin. Asia ei kuitenkaan kovin suuresti minua huolestuttanut, koska hänellä on ollut astma ihan lapsuudesta saakka ja se aika ajoin ilmoittelee itsestään. Varsinkin kevätaika, jolloin siitepölyt ilmaantuvat, voi olla hänelle, ihan niin kuin allergisille ja astmaatikoille yleensäkin, haasteellista aikaa. Oireilu riippuu paljon siitä minkälainen siitepöly…
Minulla on tämä elokuu yleensä se, jolloin tunnen olevani elossa. Heinäkuun viimeisinä päivinä syntyneenä tämä aloittaa elämässäni aina uuden ikävuoden. Viime viikko oli vielä vähän käynnistelyä, mutta nyt tuntuu jo olevan virtaa ihan eri tavalla. Olen huomannut, että tässä ajassa on oltava tarkkana pysyäkseen hereillä. Ilman kalentereita ja kirjattuja suunnitelmia itsellä helposti ote herpoaa ja…
Olen muutaman kuukauden aikana etsinyt itselleni sopivaa tapaa toimia somevaikuttajan roolissa. Kyllä tässä on todettava, että on totta sanonta ”löytyy lähempää kuin osasit etsiä”. Digitaitojen jakamista ja yhdistystoimintaa Olen tämän someharrastukseni aloittanut jo aika päiviä sitten, mutta varsinaisesti innostuin osallistuttuani joitakin vuosia sitten Eläkkeensaajien kautta Verkosta virtaa toimintaan. Tuon kautta pääsin myös kurssille, jossa käytiin läpi…
Nokkonen on varmasti useimpien tuntema luonnonkasvi, jota on kautta aikojen käytetty monella tapaa ravintona. Nokkosen sanotaan päihittävän ravintoarvoissaan lähes kaikki kasvikset ja sitä kannattaa käyttää ja kerätä tuoreena ruokiin ja kuivattaa sekä pakastaa talven varalle. Tässä kohtaa on tunnustettava, että en ole koskaan itse tuoreita nokkosia ruuaksi kerännyt. Kuivattuna olen kyllä käyttänyt silloin tällöin. Nyt…
Ennen kävimme kavereiden kanssa festareilla – Ruisrockissa ja Porin Jazzeissa. Nykyisin käymme ystävien kanssa neulefestareilla😊 Näissä harrastefestareissa toiminta keskittyy harrastukseen ja siihen liittyviin materiaaleihin ja välineisiin. Nuorena käytyjen festareiden jälkeen oli aika homelo olo festariviikonlopun jälkeisenä maanantaina. Ja se maanantaihan oli tietty aina työpäivä, koska opiskelijana ei ollut varaa kesälomiin. Lauantaina olin kahden ystäväni kanssa…
Viime kesän helle opetti itselleni, miten hauras vanhus voi uupua näillä kesän lämpimillä keleillä. Muistisairauden kanssa selviytyneen äitini – joka asui yksin omassa asunnossaan – kunto romahti täysin. Kotihoito kävi hänen luonaan kolme kertaa vuorokaudessa, auttoi ruokailussa ja muistutti juomisesta. Usean viikon hellejakso kuitenkin on uuvuttavaa hauraille vanhuksille. Se tuli selväksi oman äidin kohdalla. Hyvää…









