Festarit kuuluvat kesään

Ennen kävimme kavereiden kanssa festareilla – Ruisrockissa ja Porin Jazzeissa. Nykyisin käymme ystävien kanssa neulefestareilla😊 Näissä harrastefestareissa toiminta keskittyy harrastukseen ja siihen liittyviin materiaaleihin ja välineisiin. Nuorena käytyjen festareiden jälkeen oli aika homelo olo festariviikonlopun jälkeisenä maanantaina. Ja se maanantaihan oli tietty aina työpäivä, koska opiskelijana ei ollut varaa kesälomiin. Lauantaina olin kahden ystäväni kanssa Jyväskylän neulefestareilla. Minulle oli toinen kerta noilla festareilla, ystäväni olivat molemmat ensikeratalaisia.  Olihan se oikein neulomista harrastavan ihmisen karkkikauppa – koko Toivolan vanhan pihan alue oli neulojia ja lankakauppiaita täynnä.

Tunnelma oli tuolla tapahtumassa ihana. Tunsin sen hyväksyvän ilmapiirin, joka siellä oli – kukin sai olla sellaisena kun on eikä mitään arvostelun tunnetta leijunnut ilmassa. Ystäväni eivät ottaneet neulomustyötä mukaansa ja niin minäkin jätin omani kotiin.  Seuraavalla kerralla  minä haluan istua neulomaan toisten joukkoon ja tunnustella sitä tunnelmaa, mikä siinä neuloessa syntyy.

Minua vähän jäi kaivelemaan, kun en ollut tarkemmin miettinyt etukäteen  hankintalistaa. Noilla messuilla on kuitenkin tosi hyviä messutarjouksia ja olisi ollut oivallinen tilaisuus hankkia vaikkapa langat to do -listallani olevaan neule t-paitaan.  Oli kyllä hauska, kun menomatkalla bongasin  samoille messuille menijöitä juuri noista neulotuista paidoista, jakuista tai huiveista. Tunnistan jonkin verran malleja, koska olen seuraillut useamman vuoden ajan neuleaiheisia You Tube podcasteja.

Me kolme naista ainakin saimme roppakaupalla inspiraatiota tuolta reissultamme ja jokaisella taitaa olla jo uusia neulesuunnitelmia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MINÄ

Olen Marketta, bloggaaja ja sisällöntuottaja. Olen innokas tiktokkaaja, tubettaja, Instagramin käyttäjä ja Facebookista minut löydät myös. Tämä blogini tarjoaa mahdollisuuden tarinoida sanallisesti elämääni rikastuttavista asioista.

SOMET



KATEGORIAT