Jyväskylä – tehtaanmyymälöitä ja uusi Nova

Kävimme serkkuni kanssa naapurikaupunki Jyväskylässä. Käydessämme sairaalassa katsomassa iäkästä tätiäni, poikkesimme samalla reissulla muutamassa Seppälän teollisuusalueen tehtaanmyymälässä ostoksilla. Ylläoleva kuva on @vaasan&vaasan leipomomyymälästä josta löytyi mukaan leipätarjouksia ja taisi jokunen pullapussikin ostoskoriin sujahtaa. Paljon olisi ollut mieleistä ostettavaa, mutta en uskaltanut itseäni päästää vapaaksi siihen touhuun😅

Kävimme myös Valma kaupassa, joka on Jyväskylän Valion tuotantolaitoksen yhteydessä. Sieltä löytyi  iso kasa kotiintuomisia ja paljon enemmänkin olisi löytynyt, mutta päätimme jo siinä, että teemme uusia reissuja näihin kohteisiin. Pakasteet mm. jäivät tällä kertaa kokonaan pois ostoskoreista, joten talven aikana voisi tehdä uuden reissun ja ottaa mukaan muutaman kylmälaukun autoon pakasteita varten. Valma-kaupasta ostin jogurtteja, leivontarahkoja yms. ihan joka päiväiseen ruuanlaittoon sopivaa. Juustohyllyä varovasti silmäilin ja olisihan siellä ollut vaikka mitä, mutta onneksi ei tällä kertaa ollut mitään suuria  ja ohittamattomia tarjouksia.

Palveleva lihakauppa on täällä meidän kylillä etäinen asia, joka on ollut joskus 60-luvulla todellisuutta. Nykyään ymmärrettävästi näitä on useimmiten vain isommissa kaupungeissa. Jyväskylästä löytyy ainakin tämä H-Lihapalvelu , josta mukaan lähti vähän enemmänkin kuin yhden aterian ainekset.

Keski-Suomen sairaala Nova oli  reissumme viimeinen käyntipaikka. Serkkuni äiti oli siellä potilaana ja hän oli koko retkemme päämäärä, mutta samalle käynnille saatiin sovitettua hyvin nuo myymäläkohteetkin. Minä en ollut vielä kertaakaan käynyt uudessa sairaala Novassa, joka otettiin vuoden 2021 alussa käyttöön. Sairaala-alue näyttää varsin isolta ja ihan aluksi aika synkän väriseltä. Omalla tavallaan tyylikäs, mutta ymmärrän hyvin, että herättää keskustelua ulkoasustaan. Sisältä päin sama tyylikkyys jatkuu, vaikka minusta kyllä siellä oli jotenkin kalsean oloista. Muutamia kertoja Tayssissa käytyäni oma mielipiteeni on, että Tays tuntuu miellyttävämmältä. Nämä ovat tietenkin makuasioita ja mielipiteitä jakavia juttuja. Tällä hetkellä meillä on omalla paikkakunnallani vielä valinnan vapaus, voimme mennä jompaan kumpaan tarvitessamme erikoissairaanhoidon palveluita.

Novassa on tällaisia pitkiä käytäviä, jotka ovat ihan aution näköisiä. Siellä syntyy mielikuva niin kuin sairaalassa ei olisi ketään. Käytävällä olevat ovet kuitenkin ilmeisesti kätkevät taakseen potilasosastoja ja muita yksiköitä, joissa toiminta tapahtuu.

Hissiaula – aika aution näköistä kuudennessa kerroksessa, mutta tungos ei liene kenenkään toive ole noissa ympäristöissä.

Meiltä on vajaa 60 kilometriä Jyväskylään. Hyvin harvoin siellä tosin tulee käytyä. Ennen koronaa kävin pari kertaa linja-autolla ja tuolloin edestakaisen matkan hinta keskimäärin oli vähän ajasta riippuen kymmenen euron luokkaa. Nyt juuri tässä kirjoittaessani katsoin linja-automatkan lippujen hinnan ja se on 13,80 € yhteen suuntaan. Ihan heti en aio poiketa Jyväskylässä päiväkahvilla, vaikka se hyvää tekisi jopa viikottain vähän käydä tuulettumassa ihmisten ilmoilla. Minä tyydyn hintatason osoittamaan paikkaani ja keittelen kohta kahvit tuossa ikiomassa keittiössäni😊

Kiitos käynnistäsi täällä blogissani ja lämpimästi tervetuloa toistekin.💗

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MINÄ

Olen Marketta, bloggaaja ja sisällöntuottaja. Olen innokas tiktokkaaja, tubettaja, Instagramin käyttäjä ja Facebookista minut löydät myös. Tämä blogini tarjoaa mahdollisuuden tarinoida sanallisesti elämääni rikastuttavista asioista.

SOMET



KATEGORIAT