Vakava sairaus – uusi perheenjäsen

Keväällä 2021 huomasin muuten erittäin hyväkuntoisen puolisoni hengästyvän helpommin kuin aiemmin. Asia ei kuitenkaan kovin suuresti minua huolestuttanut, koska hänellä on ollut astma ihan lapsuudesta saakka ja se aika ajoin ilmoittelee itsestään. Varsinkin kevätaika, jolloin siitepölyt ilmaantuvat, voi olla hänelle, ihan niin kuin allergisille ja astmaatikoille yleensäkin, haasteellista aikaa. Oireilu riippuu paljon siitä minkälainen siitepöly vuosi sattuu olemaan. Oireilu siis jäi sen suurempaa huomiotta, koska mies ei itse kokenut olevansa sairas eikä oma vointi häntä huolestuttanut.

Touko-kesäkuun vaihteessa tuli ensimmäinen tilanne, jolloin kaveri vei miehen kuntosalilta ensi-apuun huonovointisuuden johdosta. Tuloksena oli, että mitään syytä  ei löytynyt  huonolle ololle, joka sitten meni nopeasti ohikin. Kesäkuun aikana vointi oli taas ihan normaali, mutta sitten kesä-heinäkuun vaihteessa tuli toinen tilanne, jossa kaveri otti miehen autoonsa jalkapallokentän laidalta ja toimitti ensiapuun. Tuolloin oli syynä voimakas vihlova kipu rinnassa. Mies tutkittiin ja todettiin olevan kunnossa – kivun syyksi epäiltiin lihasrevähdystä ja lääkkeeksi kipuun suositeltiin buranaa.  Tässä kohtaa on hyvä todeta, että miehellä oli ollut p-krea arvo koholla jo parin vuoden ajan ja sitä oli muutama kerta kontrolloitu. Jälkeenpäin selvisi, että suositeltu kipulääke ei sovi munuaisten vajaatoimintaan. Toki selvää oli myös se, että potilas ei itse kertonut ensiavun lääkärille koholla olleesta p-krea arvostaan.

Tämän toisen ensiapu keikan jälkeen miehen vointi jäi huonommaksi. Hän ei suostunut kuitenkaan menemään uudelleen lääkärin pakeille ennen kuin vasta elokuun puolella tilasi lääkäriajan itselleen. Aikaa joutui odottamaan reilun viikon ja vointi alkoi olla aika kehno. Sitten minä otin ohjat käsiini ja painostin hänet lähtemään taas ensiapuun. Aikuinen poikamme kyyditsi hänet sinne ja mies otettiin heti tarkkailuun ja alettiin tutkimaan. Häneltä löytyi sydämen rytmihäiriö, alhainen hb (86) ja munuaisten vajaatoiminta. Hänet siirrettiin osastolle ja tutkimukset jatkuivat siellä. Kolme vuorokautta häntä tutkittiin paikallissairaalassa . Neljäntenä päivänä lääkäri tuli hänen sänkynsä viereen ja ilmoitti, että tunnin päästä on Kela-taksi pihassa ja mies lähtee jatkotutkimuksiin Tayssiin.  

Taksi tuli, otti miehen tavaroineen potilasvaatteissa kyytiin ja vei Tayssin päivystyspolille.  Hyvin oli  hoidettu mieheni kohdalla kyytipalvelu. Taksikuski saattoi miehen vastaanoton ilmoittautumiseen ja ilmoitti hänet saapuneeksi. Hänen sisään kirjaamisensa jälkeen tuli lääkäri katsomaan miestä ja hän esitti kysymyksen, joka alkoi selventää tilannetta. Hän kysyi mieheltäni, että “tiedätkö miksi olet nyt täällä?” Koska mieheni ei ollut ilmeisesti edes uskaltanut kysyä aiemmin lääkäriltään tai hoitajilta, että mistä voisi olla kysymys, hänen vastauksensa oli “en tiedä”. Lääkäri sanoi heti, että olet täällä myelooma epäilyn vuoksi ja sinut siirretään verisairaalan puolelle tutkimuksiin. Tuo uutinen oli shokki miehelleni.  Minä olin jo jollain tavalla varautunut huonoihin uutisiin ja osasin odottaa jotain muuta kuin parantavan lääkekuurin.

Viikko vierähti miehellä Tayssissa ja minä sairastin kotona sillä aikaa jalkaani tullutta ruusua. Uskon, että sain sen stressin seurauksena. Pysyin melko tiukasti jalat maassa koko ajan asioiden kanssa, mutta joku osa minusta ei ihan kestänyt psyykkistä painetta, joka hetkellisesti keikutti venettä. Viikon aikana diagnoosi vahvistettiin luuydinsyöpä myeloomaksi. Siitä sitten kotiin päästyään hän aloitti käymään kaksi kertaa viikossa Tayssissa saamassa pistoshoitona sytostaattia. Hoitojakso oli kolme viikkoa ja viikko taukoa. Meiltä tulee reilu 100 km matkaa Tampereelle, mutta onneksi sen pääsee kulkemaan junalla. Tätä kesti n. puoli vuotta, jonka jälkeen siirryttiin tablettihoitoon. Tätä tablettimuodossa otettavaa sytostaattihoitoa on kestänyt syyskuun alkupuolelle saakka.

Meidän ensimmäinen vuosi on mennyt tämän uuden perheenjäsenen kanssa pitkälti tutustumiseen. Minulla ensimmäiset reaktiot olivat vihan tunteet. Olin suunnattoman vihainen miehelleni, että hän oli tuonut meille tällaisen ennen tuntemattoman ja uhkailevan vieraan. Vieraan, joka ilmeisesti oli tullut asettuakseen taloksi. Minä olin valmis antamaan paikkani ja muuttamaan pois täältä kotoani. Moneen kertaan tutkin erilaisia asioita avioeron hakemiseen liittyen. Aamuisin herättyäni olin niin vihaa täysi, että en halunnut puhua enkä nähdä miestä, vaikka mihin minä silmäni olisin laittanut yhteisessä kodissa asuvana. Mies oli kertonut kavereilleen, että ei taida tuntea vaimoaan enää, vaikka takana on yli 40 yhteistä vuotta. Onneksi tunteet ovat tunteita – niitä on monenlaisia ja osa niistä on sellaisia pöllähdyksiä, joihin ei kannata liiaksi tarttua. Sitten on tunteista ehkä suurin, joka voimistaa pienempiäkin – pelko, joka kattaa kaiken. Pelko kun paistattelee näiden pienempien mörköjen päällä, niin siinä on  kulkija ihmeissään, vaikka olisi  jo täällä vuosikymmeniä taapertanutkin. Minulla on ollut tuuli myötäinen siinä mielessä, että olen saanut ns. henkistä valmennusta menneinä vuosina yli kymmenen vuoden ajan. Ymmärrykseni palaa suht´ nopeasti tällaisten tunnepurkausten jälkeen ja alan analysoimaan ja realistisesti tarkastelemaan omaa toimintaani. Aina, kun järki tulee kuvioihin mukaan alkaa elämä taas omalla painollaan sujumaan.

Hoitojen saatossa tuli monenlaisia sivuoireita ja osa niistä oli hyvin hankalia, mutta mies on niistä hyvin selvinnyt. Nyt on menossa ylläpitohoito ja seuranta. Jokainen hyvä päivä on saanut oman arvonsa ja elämä on jollakin tavalla kristallisoitunut. Siinä hän kuvassa kävelee astianpesukoneen ja astiakaapin väliä – enhän minä millään tuosta haluaisi koskaan luopua. Kaikkea sitä tulee hätäpäissään miettineeksikään!
Kiitos, että sain jakaa tarinani kanssasi – olen saanut luvan myös puolisoltani kertoa asiasta avoimesti. Jos vaikka joskus joku tarvitsisi tällaista kokemuksen jakamista oman elämänsä karikoissa suunnistaessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MINÄ

Olen Marketta, bloggaaja ja sisällöntuottaja. Olen innokas tiktokkaaja, tubettaja, Instagramin käyttäjä ja Facebookista minut löydät myös. Tämä blogini tarjoaa mahdollisuuden tarinoida sanallisesti elämääni rikastuttavista asioista.

SOMET



KATEGORIAT