,

Mitä kuluneen viikon ruokalistalta löytyy?

Kanan-koipireidet kiehumassa lipstikan kanssa – tämän liemen siivilöin keiton liemipohjaksi.

Maanantai meni vielä juhannusruokia syödessä ja kaikki tuli syödyksi. Tosin meillä oli hyvin tavallista kesäruokaa ja myös ajatellut ruuan valmistuksen helppoutta isolle porukalle.

Tiistaina haimme tämän kesän ensimmäiset uudet perunat paikallisesta tilamyymälästä ja lähtihän sieltä mansikoitakin litra mukaan. Uudet perunat keitin höyrykattilassa ja niiden kypsyttyä laitoin ne tyhjän kattilan pohjalle, päälle laitoin Keijua (meillä on kasvirasvat käytössä terveyssyistä) ja runsaasti tillisilppua. Laitoin kannen kattilan päälle ja annoin perunoiden siellä hetken vielä muhia. Ne olivat todella herkullisia tuon käsittelyn jälkeen. Broilerin filesuikaleet paistoin pannulla ja maustin sitruunamehulla, suolalla, mustapippurilla ja lopuksi lisäsin siihen vielä ison kasan tillisilppua päälle.

Keskiviikon ruoka oli herkullinen kookoskanakeitto, jonka valmistin keitetyistä kanan kopi-reisipaloista.

  • 3 kpl kanan koipi-reisiä
  • vettä niin, että kanankoivet peittyvät
  • sipuli pilkottuna
  • maustepippureita keitinveteen
  • 1-2 kanaliemikuutiota

Koipien kypsyttyä niin, että lihat irtoavat erittäin helposti koivista, ota kattila poi liedeltä. Nosta koivet kattilasta eri astiaan ja siivilöi liemi talteen. Liemi käytetään keiton liemenä.

  • kaada liemi takaisin kattilaan ja nosta se kuumalle levylle
  • lisää liemeen kasviksia mitä haluat – itse käytin pakastekasviksia ja maissia
  • riivi kypsät broilerin lihat irti nahasta ja luista ja lisää keittoon
  • lisäsin keittoon tämän yhteydessä 2 prk kookosmaitoa, 1 prk tomaattimurskaa, chilimaustekastiketta ja suolaa/soijakastiketta maun mukaan
  • lopuksi kuumensin keiton vielä kiehuvaksi ja lisäsin keittoon nuudeleita meille sopivan määrän, nuudelit kypsyvät muutamassa minuutissa ja sen jälkeen siirsin kattilan sivuun levyltä

Tämä ylläoleva on suuntaa antava ohje eli tarkkaa reseptiä en ole keitosta kehittänyt. Jos kaipaat tarkan reseptin, niin googlaamalla esim. broilerikeitto koipireisistä, löytyy paljon ohjeita.

Torstain Perunasose-kanasuikalelaatikon valmistin helpolla tavalla valmiista perunamuusijauheesta ja yllätys – se oli tosi hyvää. Jatkossa tulen käyttämään tuota valmista muusijauhetta tämän tyyppisissä ruuissa. Tuohonkaan ruokaan ei sen kummempaa reseptiä minulla ole vaan tein sen yksinkertaisesti. Voitelin ison uunivuoan johon kaadoin ensin pohjalle pakkauksen ohjeen mukaisesti valmistamaani perunamuusia kerroksen ja sen päälle kaadoin pannussa kypsentämäni ja hyvin maustamani kanansuikaleet ja lopuksi vielä kerros muusia päälle.

Perjantaina meillä oli sitten tacopeltipäivä ja se on meidän kaikkien herkkua. Tacopelti on ruoka, johon jokaisella on varmasti oma tapansa tehdä ja omat suosikki tuotteet mitä käyttää. Minä tein täytteen kananjauhelihasta ja vaaleasta soijarouheesta. Joukkoon lisäsin valkoisia papuja tomaattikastikkeessa, tomaattimurskaa ja sipulia sekä valmista tacomaustejauhetta pussista.

Lauantain tonnikalakiusaus syntyi pakaste perunasipulisekoituksesta ja purkkitonnikalasta. Rainbow-merkin valutettua tonnikalaa löysin nyt ensimmäisen kerran kaupasta. Sekoitin tonnikalan hyvin jäiseen perunasipulisekoitukseen ja kaadoin seoksen voideltuun uunivuokaan. Päälle kaadoin ruokakermaa niin paljon, että se lähes peitti peruna-tonnikalaseoksen. Kiusauksia kypsennän uunissa yleensä aina 200 asteessa niin kauan, että kerma alkaa näyttää alkavan paksuuntua ja imeytyä ruokaan ja ruoan pinnalle muodostuu jonkin verran ruskehtavaa paistopintaa. Varon kuitenkin kuivattamasta kiusausta liian kuivaksi.

Sunnuntain uudet perunat ja kasvipihvit sitten lopettavat tämän viikon. Linssi- tai papupihvit valmistan tällä jo aikaisemmin julkaisemallani ohjeella. Koskenlaskija-maitokastikkeen teen tavallisen maito-/valkokastikkeen ohjeella, johon lisään Koskenlaskija dippijuustoa purkillisen.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MINÄ

Olen 60plus bloggaaja ja ahkera somen käyttäjä. Olen innokas tiktokkaaja, Instagramin käyttäjä ja Facebookista minut löydät myös. Pinterestin käyttöä opettelen. Tämä blogini tarjoaa mahdollisuuden tarinoida sanallisesti elämääni rikastuttavista asioista.

SOMET



KATEGORIAT