Perunarieskat – nopeat ja helpot perunarieskat muusijauheesta

Tein pitkästä aikaa perunarieskoja. Tein kanafileistä ja perunamuusista uuniruoan – perunamuusilaatikon. Muusin valmistin tällä kertaa muusijauhosta, jota en ole juuri koskaan käyttänyt. Nyt ihmettelen, että miksi en ole – sehän on ihan huippu kätevää ja kaiken lisäksi me kaikki tykkäsimme ruuasta. Ruoka sai jopa extra kehut meidän porukalta.

Muusia jäi yli laatikosta ja tein lopusta muusista perunarieskoja. Tein rieskat gluteenittomiksi, koska olen itse kokeeksi gluteenittomalla ruokavaliolla. Epäilen nimittäin, että minulla tulee lihas- ja nivelkipuja, kun syön gluteenia sisältäviä ruokia. Erityisesti olen huomioinut, että pastat ja vaaleat leivät ja kahvileivät eivät minulle sovi. Muutamien kokeilujeni pohjalta olen todennut olevani oikeilla jäljillä ja nyt lopulta ajattelin, että miksi kiusaan itseäni syömällä jotain sellaista minkä huomaan olevan minulle haitallista.

Perunarieskojen teko on tosi helppoa. Kunhan etsit jonkun ohjeen, josta saat vähän ohjeellisia jauho-, neste- ja perunamuusimääriä. Käytin itse ohjeena omasta reseptivihkostani löytämääni vanhaa ohjetta, jonka alkuperää en ollut kirjannut ylös.

Perunarieskat perunamuusijauheesta (gluteenittomat):

  • 4 dl perunasosetta
  • 2 kananmunaa
  • 0,5 tl suolaa (tarkista suolan määrä sen mukaan miten suolaista perunamuusi on)
  • 1 dl gluteenittomia kaurajauhoja
  • 1,5 dl vaaleaa glut. jauhoseosta
  • 0,5 tl leivinjauhetta – tämän voit halutessasi jättää pois – pieni leivinjauhelisä tekee rieskoista kuohkeammat

Nostele taikina uunipellille esim. kahta lusikkaa käyttäen. Tasoittele taikinakökköset n. 12 cm halkaisijaltaan oleviksi rieskoiksi. Paista rieskoja 250 asteisessa uunissa n. 12 min tai kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Rieskat ovat parhaimmillaan heti valmistuttuaan. Perunarieskat sopivat hyvin esim. keittoruuan kanssa tarjottaviksi tai ilta- ja aamupalalle.

MAINOS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MINÄ

Olen Marketta, bloggaaja ja sisällöntuottaja, joka nauttii elämän pienistä iloisista hetkistä. Olen aktiivinen somessa ja jaan siellä arkea ja sen mukanaan tuomia ajatuksia. Täällä blogissani kirjoitan asioista, jotka rikastuttavat elämääni – arjen yksinkertaisuudesta suuriin oivalluksiin.

SOMET



KATEGORIAT