Perunaviipalelaatikko on yksi arkiruokien klassikko. Muistan omasta lapsuudestani, että sitä syötiin varsinkin talviaikaan yhtenä vakioruokana. Sitä tehtiin niin silakkalaatikkona kuin myös jauhelihalaatikkona. Uusien ravitsemussuositusten mukaisesti pyrin vähentämään lihan kulutuksemme suositusten mukaiseksi eli 500 g/viikko/henkilö. Niinpä valmistin laatikon nyt kasvisversiona – käytin myös kananmunia valmistuksessa.

Tein ison annoksen laatikkoa uunipellin kokoiseen vuokaan. Perunoita kuorin kaksi kiloa, porkkanoita kilon ja pari sipulia lisäksi. Perunat, porkkanat ja sipulit ajoin ohuiksi siivuiksi pienellä vihannesleikkurillani. Proteiinina käytin tummaa soijarouhetta, pienen määrän pussin pohjalle jäänyttä hernistä ja munamaidon korvasin kananmuna-vesiseoksella. Lisäksi ripottelin avattuun pussiin jäänyttä juustoraastetta täytteen päälle noin 75 grammaa.

Ohje, josta tuli iso vuoallinen laatikkoa useammaksi päiväksi
- perunoita 2 kg
- porkkanoita 1 kg
- sipulia 2 kpl
- kananmunia 3 kpl
- 4 dl ruokakermaa
- tummaa soijarouhetta 3-4 dl – omaani laitoin 3 dl soijarouhetta ja hernistä n. 1 dl
- ruokaöljyä soijarouheseoksen kuullottamiseen
- kasviliemikuutio
- paprikaa, suolaa, mustapippuria
- vettä lisätään sen verran kuin soijarouhe imee sitä turvotessaan
Valmistus
- Kuori perunat, porkkanat ja sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi ja levitä ne ohueksi kerrokseksi vuoan pohjalle.
- Kuullota soijarouhe pannulla kuumassa öljyssä niin, että öljy imeytyy rouheeseen. Mausta sitten rouhe ja lisää joukkoon vettä sen verran, että rouhe turpoaa/imee veden itseensä. Nestettä voi jäädä jonkin verran mukaan, koska ruoassa tarvitaan kuitenkin liemi.
- Sekoita muna-vesi tai -maitoseos.
- Levitä soijarouhe kastike vuoan pohjalla olevien kasvisten päälle ja lado seuraavaksi toinen kerros kasviksia.
- Kaada lopuksi muna-vesiseos tai munamaito ruoan päälle. Jos käytät maitoa niin, et tarvitse erikseen ruokakermaa vaan voit laittaa vaikka pienet nokareet voita tai margariinia ruuan päälle. Minä lisäsin ruokakermaa päälle, koska käytin muuten vettä nesteenä.
- Kypsennä ruoka 200 asteessa kunnes se alkaa päältä olla jonkin verran ruskea ja neste on lähes kokonaan imeytynyt ruokaan.

Vastaa