,

Auttaako ruokalistan suunnittelu ja ruokabudjetin teko pienentämään ruokakuluja?

Meillä suunnitelmallisuus on ollut avaintekijä ruokakulujen pienentämisessä. Viikon ruokien suunnittelu etukäteen johtaa siihen, että myös ostokset pystyy suunnittelemaan etukäteen. Ruokaostokset teen verkkokaupan kautta tilaamalla S-marketin noutopisteeseen, josta käymme ne noutamassa. Kaupassa käynnit jäävät vähäisemmiksi ja niin myös kaikki heräteostokset. Keräyspalveluun olen hyvin tyytyväinen – mielestäni tuotteet ovat parempi laatuisia kuin mitä itse osaisin ostoskärryyni kerätä.

Itselleni tällaiset suunnitellut listat ovat aina olleet tärkeitä mielen järjestyksen luojia. Näiden tarkoitus ei ole olla liian sitovia ja hallita elämää. Ruokalistaa voi aina muokata tilanteen mukaan. Ostosten teko harvemmin on kuitenkin huojentavaa niin ajan käytön kuin omien hermojenkin kannalta😅 Usein minä muutan ruokalistalla olevia ruokia esim. silloin jos minulla ei ole aikaa kovin paljoa käytettävissä ruuan valmistukseen. Kasvispihvit saattavatkin muuntua laatikko- tai keittoruuaksi, koska raaka-aineet ovat niissä kutakuinkin samoja.

Suunnittelen yleensä aina mukaan myös ruokia, jotka voi valmistaa hyvin säilyvistä raaka-aineista. Kuivatut pavut, Hernis, soijarouheet yms. ovat käteviä tuotteita myös kotivaraa ajatellen.

Hernis-kastikkeesta ja pastasta saa valmistettua vaivattomasti ruuan. Tämä on kaiken lisäksi hyvä valinta monestakin näkökulmasta.

Paljonko säästän suunnittelemalla etukäteen viikon ruuat ja ostamalla ne kerran viikossa?

Ennen siirtymistäni ruokalistojen suunnitteluun ja kerran viikossa tehtäviin ruokaostoksiin meillä mietittiin ”mitä ruuaksi” -asioita muutaman päivän välein n. kolme-neljä kertaa viikossa. Kaupassa käyntejä tuli näin useita viikkoa kohden. Kauppalappua kyllä olemme käyttäneet niin kauan kuin muistan, mutta lyhytjänteisen suunnittelun vuoksi lapun ohi ostoja tuli tehtyä melkoisesti. Tuolloin ruokaan kului rahaan 500 – 600 € kuukaudessa. Puolison sairastumisen (v. -21) myötä tulomme pienenivät merkittävästi ja oli tehtävä jotain ihan melkein pakon edessä. Aloin etsimään ideoita ja vaihtoehtoja miten voimme säästää ruokakuluissa.

Kannatti innostua asiasta, koska meidän kohdallemme säästö on vielä tälläkin hetkellä aiempaan verrattuna 150 – 200 € kuukaudessa. Tässä on huomioitava ruuan hinnan iso nousu vuoteen -21 verrattuna eli säästöä on melkoisesti ja tämä työ kyllä siinä mielessä palkitsee. Sanonkin usein, että kyllä minä tällä suunnittelulla palkkani tienaan😅

Suunnittelemalla viikon ruokia etukäteen ei tarvitse elää kituuttamalla. Sitä vastoin voi olla, että omat ruokailutottumuksetkin muuttuvat entisiä paremmiksi ja monipuolisemmiksi. Meillä esim. punaisen lihan syönti on pienentynyt enemmän kuin puolet entisestä ja myös siipikarjatuotteet ovat vain murto-osa entiseen verrattuna. Tilalle ovat tulleet kasvisperäiset tuotteet. Olemme yhdessä ottaneet haasteen vastaan ja pyrimme saavuttamaan uusien ravintosuosituksien mukaisen kasvisten syöntimäärän 800 g /henkilö/vuorokausi.

Mitä ajatuksia sinussa herättää ruokasuunnittelu ja ruokabudjetti?

MAINOS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MINÄ

Olen Marketta, bloggaaja ja sisällöntuottaja, joka nauttii elämän pienistä iloisista hetkistä. Olen aktiivinen somessa ja jaan siellä arkea ja sen mukanaan tuomia ajatuksia. Täällä blogissani kirjoitan asioista, jotka rikastuttavat elämääni – arjen yksinkertaisuudesta suuriin oivalluksiin.

SOMET



KATEGORIAT