Sieni aika alkaa osassa maata olla jo ollutta ja mennyttä. Täällä meidän seudulla vielä voi hyvinkin löytää suppilovahveroita ja muita myöhäisempiä sienilajeja. Omat sieneni sain ystävältäni ja nämä ovat suppilovahveroita. Pohjan valmistin helpolla ohjeella, josta olen pitänyt itse ja olen saanut myös positiivista palautetta ohjeesta, sitä kokeilleilta. Ohjeen olen julkaissut täällä aiemmin.
Pohjan ohje
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- 1 dl kaurahiutaleita
- 50g voita
- 1 dl maitoa
- 1 tl leivinjauhetta
- 1/4 tl suolaa
Sulata voi ja sekoita siihen maito. Sekoita voi- maitoseokseen keskenään sekoitetut kuiva-aineet. Levitä taikina 23-24 cm piirakkavuokaan tai jos haluat tehdä koko uunipellillisen piirakkaa, valmista ohje silloin kolminkertaisena.
Sienitäyte
- 1 litra (250 g suppilovahveroita) tuoreita – itsellä on nesteet keitetty sienistä ja näin vaikea arvioida määrää, mitä käytin. Laitoin silmämääräisesti sieniä ja mieluummin reilusti kuin liian nuukasti.
- 1 iso sipuli
- 150 g juustoraastetta
- 1 prk smetanaa
- 2 dl ruokakermaa
- 2 munaa
- mausteita maun mukaan – käytin mustapippuria ja valkosipulisuolaa
Levitä taikina piirakkavuokaan ja täyte sen päälle. Paista 200 asteessa kunnes piirakka on kypsä. Kannattaa vähän kokeilla, että miten täyte on alkanut hyytymään. Jos pinta alkaa liikaa tummumaan, niin voi laittaa folion päälle suojaksi. Kypsän piirakan kannattaa antaa levätä ja jäähtyä ennen sen leikkaamista – näin täyte ennättää vähän jähmettyä jäähtyessään. Piirakka maistuu herkulliselta myös täysin jäähtyneenä esim. kahvipöydän tarjottavana.

Vastaa