Julkaisua päivitetty 9/2024
Meillä oli puolisoni kanssa unelma ennen eläkkeelle jääntiämme. Unelmamme oli viettää vuosittain muutamia viikkoja lomaa loma-osakkeessamme. Unelmoimme viikosta keväisillä hangilla ja viikosta ruska-aikaan Kuusamossa tai vastaavasti viikosta tai kahdesta syksyn pimeimpään aikaan Espanjan auringossa. Aloimme toteuttamaan unelmaamme hankkimalla viikko-osakkeen kotimaan lomaosake kohteesta. Jollain, nyt käsittämättömällä tavalla loma-osake systeemi veti meidät mukaansa. Näin jälkeenpäin ajatellen ymmärrän, että pienituloisen ihmisen ei koskaan pitäisi lähteä näihin hankkeisiin mukaan. Syvimmillään se mikä oma tragediamme oli, on paljon enemmän kuin osasimme itse asiaa nähdä.
Meidän tapauksessamme oikea paikka lähteä toteuttamaan unelmaansa olisi ollut terapia. Joko parisuhdeterapia tai henkilökohtainen terapia. Olin käynyt läpi jo aiemmin ison velkajärjestelyn. Kerron tästä minä muodossa, koska minä otin asiasta oman vastuuni. Minun toiminimi-yritykseni nimissä oli syntynyt vuosituhannen vaihteessa verovelkaa, koska yritystoimintaani ei ollut haettu minkäänlaista rahoitusta. Ensimmäinen liikevaihdon notkahdus aiheutti niin suuren stressin, että päädyin ratkaisuuni lopettaa koko hyvin alkaneen yritystoimintani. Hakeuduin ensin palkkatyöhön ja aloin työn ohella kouluttautumaan uuteen ammattiin. Samaan aikaan otin yhteyttä velkaneuvojaan ja aloin selvittämään miten saisin hoidettua toiminimeni kautta syntyneen verovelan niin, että miehen yritystoiminta eli hänen työpaikkansa säilyisi ja hänen luottotietonsa säilyisivät. Asia hoitui sitten lopulta niin, että sain asunnon säästävän velkajärjestelyohjelman, joka olisi loppunut täytettyäni 64-vuotta. Päädyimme kuitenkin muutaman velkajärjestelyvuoden jälkeen myymään liian isoksi jääneen omakotitalomme ja saimme hoidettua kaikki velat pois myyntitulolla.
Lomahuoneistomme on ihan hyvä ja toimiva – voisin jopa kuvitella asuvani pidempäänkin tuollaisessa.
Tuo koko prosessi olisi ollut yhden kunnon terapiajakson vaatinut tapahtuma, joka kesti kuitenkin useampia vuosia. Tarkkaan laskien se oli n. kuusi vuotta pitkä jakso ja siihen vielä lisänä ihan uudenlainen tapa kokea elämää. Muutimme kaupungin vuokra-asuntoon ja neljästä pojastamme nuorinta lukuun ottamatta, pojat olivat muuttaneet omilleen. Tuolloin meillä ei vielä ollut tilaa ajatella tulevien vuosien vapautta eikä sen kummempia unelmia lomistakaan. Itselläni oli oman uuden ammattini kautta halu vielä edetä työurallani jonkin verran. Siitä seurauksena teimme melko nopean päätöksen muuttaa pääkaupunkiseudulle.
Loma-osakkeemme lähiseuduilta löytyy vaikka kuinka paljon kaunista luontoa ja myös hoidettuja ulkoilualueita, joissa voi mm. pyöräillä kevyen liikenteen väylillä useampia kymmeniä kilometrejä.
Asuttuamme n. neljä vuotta pääkaupunkiseudulla loma-osakeasia tuli vastaamme. Menimme ensimmäiseen esittelytilaisuuteen… ja siitä se sitten lähti – meitä ymmärtämättömiä vietiin kuin pässiä narussa. Ja sitä talutusta kestikin sitten taas muutama vuosi. Viimeinen niitti oli, että lopulta päädyimme ostamaan velkarahalla lomaosakkeen. Ja kyllä – todellakin nyt näen miten täysin typerä päätös! Kerran olin saanut jo hoidettua itseni vapaaksi velkaantumisen ikeestä. Se todellakin toteutui, mitä joku velkajärjestelyn aikana ns. asiantuntija minulle sanoi, että iso osa velkajärjestelyn läpikäynneistä valitettavasti päätyy elämänsä aikana aina uudelleen samanlaiseen tilanteeseen. Nyt emme vielä ole virallisesti velkajärjestelyyn menossa – meillä ei ole vielä se tilanne, että edes pääsisimme siihen. Tilanne on kuitenkin hankala ja ei anna mitään pelivaraa taloudellisesti. Pärjäämme juuri ja juuri välttämättömien elämisen kustannustemme kanssa, kun olemme erityisen tarkkana. Tätä asiaa ei tietenkään yhtään helpota se, että puolisoni on vakavasti sairastunut kaksi vuotta sitten. Sairaus tuo tullessaan vielä lisä haasteensa myös taloudellisesti.
Rukatunturi on helposti saavutettavissa ja kävimme joka kerta lomaviikoillamme myös siellä vähän haistelemassa paikan meininkiä. Siellä on helppo tällaisen vähemmän liikunnallisen ihmisenkin kävellä valmiita hyvin hoidettuja polkuja. Välillä voi istahtaa huokaisemaan penkille.
Olemme kohta viisi vuotta maksaneet tuota lomaosaketta ja sen yhtiövastiketta joka kuukausi yhteensä n. 750 €. Korona-ajan jälkeen emme ole pystyneet käyttämään omia lomaviikkojamme lainkaan. Parempi toki niin, koska siten emme joudu maksamaan siivouskulua yms. omasta viikostamme ja säästämme tietenkin myös polttoainekulut matkasta. Nykyisin meillä on myös niin vanha ja huonokuntoinen auto, että sillä pitkän matkan teko ei ole järkevää. Olemme laittaneet lomaosakkeemme sen omistavan yrityksen myyntiin kaksi vuotta sitten, mutta ostajaa ei ole löytynyt. Yhtiö kyllä myy koko ajan uusia kohteita hyvää vauhtia, mutta meidän kohdallamme ei ole vielä onnistuttu saamaan ostajaa lomaosake osuudellemme. Heillä on kuulemma koko ajan myynnissä halvemmalla hinnalla näitä vastaavia ja siksi meidän osakkeemme ei ole vielä ostajaansa löytänyt. Ymmärrän hyvin, että siellä tosiaan on edullisempia vaihtoehtoja tarjolla. Toki myyjäkin asiaan lienee pystyisi halutessaan jonkin verran vaikuttamaan.
Välillä minusta tuntuu tosi synkältä tämän asian miettiminen. Ketään muuta en tästä voi syyttää kuin itseäni ja se ei johda mihinkään. Mietin, että miksi minä olen tehnyt näin ja ajanut itseni tällaiseen tilanteeseen? Miksi en ole nähnyt tämän todellista puolta ennen ostopäätöksen tekoa? Nyt minä maksan jonkun rahoitusyhtiön omistuksessa olevan yrityksen yhden pienen lomaosake huoneiston kuuden viikon käyttöoikeuden hallinnasta koko sen rahan, mikä minulla voisi jäädä kuukausittain oman elämänlaadun parantamiseen. Tuolla 375 eurolla (minun osuuteni) kuukaudessa olisi mahdollista jopa säästää pieni summa omaa lomarahastoa varten ja meillä olisi myös mahdollista hankkia vaikka hivenen nykyistä parempi auto käyttöömme yhdessä. Auto olisi jatkossakin melkein välttämätön täällä maaseudulla, missä joukkoliikenne on lähinnä koulukyytejä ajatellen järjestetty.
Julma-Ölkylläkin on tullut käytyä ihastelemassa luonnon kauneutta ja jylhyyttä.
Jaan tämän tarinani varoittavana esimerkkinä siitä, miten käsittelemättömät tunnekokemukset meissä ihmisissä voivat aiheuttaa meille monenlaisia haasteita elämäämme. “Haasteet ovat meillä siksi, että kehittyisimme ja voittaisimme ne.” Tuntuu aika kliseiseltä lauseelta tuo edellä oleva – vähän sama kuin sanoisin itselleni “kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat”. Olen pitkään pohtinut, miten saisin tämän asian kerrottua näin sanoittamalla tätä. On ollut monta estettä näiden sanojen edessä. Ensimmäisenä nousee mieleeni häpeä. No nyt se on nostettu pöydälle ja annettu arvioitavaksi, sillä vaikka kukaan ei tätä kirjoitustani lukisi, niin tämä on näin kuitenkin näkyväksi tuotu. Näkyväksi tuotuna asioita voi sitten alkaa ymmärtämään.
Kiitos sinulle, joka jaksoit tänne saakka 😊 Resonoiko kertomani – onko sinulla jotain vastaavia kokemuksia?
Tuolla on niin rauhallista ja luonto on jotenkin niin läsnä, että pienenä ihmislapsena voi vain nauttia ja ihmetellä.
Vastaa