MAINOS Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.
MAINOS Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Mitä kaapista löytyy -omenapiirakka

Autottomuudessa on todella paljon hyviä asioita. Totta kai ensimmäisenä tulee mieleen kustannussäästöt, mutta on siinä paljon muutakin. Kun auto ei ole pihassa odottamassa minua kyytiinsä, mietin moneen kertaan onko minun välttämättä mentävä käymään kaupassa. Sitten tulee hetkiä jolloin olisi lähes pakottava tarve saada jotain hyvää.

Onneksi kaapeista yleensä löytyy jotain leivontaan sopivaa rasvaa – ehkä kananmunia ja jauhojakin on kotona – ei muuta kuin kulhot ja vispilät esiin. Tällä kertaa päädyin murotaikinapohjaiseen omenapiirakkaan. Vähän piti miettiä miten toteutan, koska kananmunia ei ollut – ei liioin ollut mitään mehevyyttä lisäävää omenaviipaleiden ja piirakkataikinan väliin. Sitten muistinkin, että minulla on yksi vegaaniohjekirja leivontaa. Sieltä kaivelin esille miten kananmunan voi korvata murotaikinassa. Jääkaapista löysin puoli purkkia maitorahkaa ja löytyi myös mustaherukkahilloa👍

Näistä aineista tein muropohjan

  • n.100 g leivontamargariinia – kotona sattui olemaan vain tuon verran
  • lisäksi laitoin taikinaan n. 0,5 dl öljyä, koska ohjeen mukaisesti leivontamargariinia tai voita olisi pitänyt olla 150 g
  • sokeria 0,75 dl
  • teff jauhoja 2,5 dl – tavallisia puolikarkeita vehnäjauhoja olisin laittanut 3 dl
  • 1 tl leivinjauhetta
  • kananmunan korvasin 1 rkl chiasiemeniä ja 3 rkl vettä =>annoin tekeytyä n. 15 min, kunnes muodostui geelimäinen hyytelö ja sekoitin muiden aineiden joukkoon
  • sekoitin taikinan tasaiseksi ja levitin irtopohja vuokaan leivinpaperin päälle

Piirakan päälle omenalohkot, rahkaa ja viinimarjahilloa

  • jääkaapissani oli 1/2 prk maitorahkaa, jonka joukkoon sekoitin kotitekoista mustaherukkahilloa n. 3 rkl => hillo oli makeaa ja näin riitti kun lisäsin 2 tl vaniljasokeria rahka-hilloseokseen
  • levitin rahka-hilloseoksen tasaisesti vuokaan painellun piirakkataikinan päälle
  • omenat lohkoin ohuiksi viipaleiksi, jotka levitin rahkaseoksen päälle ja lopuksi sekoitin tomusokerista ja vaniljasokerista (yht. 1,5 – 2 rkl) sokeriseoksen, jonka ripottelin pienen sihdin avulla tasaisesti omenoiden päälle

Kaneli ja sokeri olisi toki ollut paras vaihtoehto piirakan päälle – samoin rahka ja kananmuna, mutta niitä ei ollut, niin piti keksiä keinot.

Lopuksi paistoin piirakan 200 asteessa n. 30 minuuttia.

MAINOS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MAINOS

MINÄ

Olen Marketta, bloggaaja ja sisällöntuottaja, joka nauttii elämän pienistä iloisista hetkistä. Olen aktiivinen somessa ja jaan siellä arkea ja sen mukanaan tuomia ajatuksia.

SOMET



KATEGORIAT