Budjetointi vapauttaa taloushuolista

Julkaisu sisältää mainoslinkkejä, linkit on merkitty *-merkillä

Budjetoimalla oman talouden rahankäytön voi vapautua mieltä rasittavista taloushuolista. Vaikka aloitus voi tuntua vaikealta on se kuitenkin lopulta vapauttavaa ja vaivan näön arvoista. Olen opetellut paljon oman talouden hallintaan liittyviä asioita ja opettelen koko ajan lisää. Budjetointi on ollut itselle haasteellisinta, johtuen omista vakaista uskomuksistani, jotka ovat liittyneet omiin raha-asioiden hoitamiseen. Tähän haasteelliseen asiaan olen saanut paljon apua * Sanna Latvalan Budjettikirja -kirjasta. Koodilla Marketta10 saat 10 % alennusta ostoistasi (tarjous voimassa 31.12.24 asti).

Olen pääsääntöisesti koko elämäni ajan hoitanut raha-asiat säällisesti ja pitänyt huolen, että rahat ovat riittäneet. Ongelmani on ollut aina se, että olen pelännyt niiden kuitenkin jostain syystä loppuvan ennen seuraavaa tilipäivää. Näin keskittymisestäni on mennyt hyvin paljon siihen, että mietin ja murehdin riittääkö raha. Olen alkanut pihistelemään jopa mitättömissä asioissa ja merkittävämmät sitä vastoin ovat voineet tulla huomioimatta.

Voiko rahaa hallita?

Elämä on kuitenkin siinä mielessä vekkuli, että se mitä eniten pyrkii hallitsemaan onkin juuri se mikä hallitsee itseä. Raha-asioiden kanssa on usein niin, että pyrimme elämään äärimmäisen niukasti ja jätämme tärkeimmän eli suunnitelman tekemättä. Tulojen ja menojen etukäteen kirjaaminen on suunnitelma eli budjetti. Suunnitelmaan tulee kirjatuksi kaikki tulot ja pakolliset menot. Menoja ovat kaikki etukäteen tiedossa olevat asumiseen, ruokaan, terveyteen yms. joita ovat jokapäiväisessä elämässämme välttämättömiin asioihin kuuluvat menot. Menoja on myös sellaisia, joiden suuruutta emme tarkkaan voi etukäteen tietää, mutta voimme arvioida esim. vuositasolla edellisen vuoden menojen pohjalta niiden suuruutta. Samoin on tulojen kohdalla ainakin osittain mahdollista, että tarkkaa summaa emme etukäteen tiedä. Tällöin myös se summa merkitään budjettiin arviona. Budjettia tehdessä omat talouden numerot tulevat näkyviksi. Vasta sitten tulee todeksi se, mistä rahavirrat koostuvat ja miten rahat käytetään. Jotkut menoerät voivat hämmästyttää, jopa säikähdyttää suuruudellaan.

Rahojen käyttämistä on myös toiminta, jossa käytetään rahaa ilman seurantaa ja suunnittelua esim. omien perheenjäsenten rahoittamiseen. Toisen rahoittaminen voi olla sitä, että ostaa vaikka vaatteita, elektroniikkaa tai muuta sellaista minkä tietää olevan toiselle mieluista. Antamalla ns. lahjana tämän toiselle saa samalla hyvän mielen itselle – ainakin hetkeksi. Ongelma ei silti poistu vaikka yrittääkin hyvitellä sen olemassa oloa toiselle sitä vastoin, että kääntyisi itsensä puoleen kysymään itseltään, että mikä tunne saa minut toimimaan näin.

Hyvää tarkoittaen voi helposti sortua suunnittelemattomaan rahan käyttämiseen. Syyt tällaiseen toimintaan voivat olla meidän sisällämme, eletyn elämän mukana syntyneitä tunnistamattomia tunteita. Ne voivat olla purkamattomia traumoja tai yli sukupolvisia käyttäytymismalleja. Usein ne kuitenkin ovat sellaisia asioita, jotka aiheuttavat häpeää tullessaan julki vaikka holtittomana rahaan suhtautumisena. Oma neuvoni on henkilöille, jotka ovat joutuneet taloudellisesti ahtaaseen tilanteeseen, että hakevat ammattilaisilta apua asioiden tolalle saattamiseksi. Ammattiapua niin talouden hallintaan kuin myös psyykkisen puolen ammattilaista auttamaan juurisyyn löytämisessä.

Minä katsoin omat kuluni verkkopankkiohjelman kautta ja merkitsin ne eri kululajeittain paperille muistiin ja sen jälkeen budjettisuunnitelmaan.

Miten budjetointia voi aloittaa käytännössä toteuttamaan?

Rahaa voi, jos ei hallita, niin ainakin ohjailla sen virtaamista. Budjetointi eli rahavirtojen kulun seurannan suunnittelu on siihen tarkoitettu työkalu. Käytännössä se tarkoittaa, että ensin selvitetään mistä omat rahat tulevat ja mihin ne kuluvat. Tämä vaihe voi tuntua jonkin verran työläältä, mutta se kannattaa ja pitääkin tehdä eteenpäin pääsemiseksi. Pankkien sähköisistä sovelluksista pystyy helposti selvittämään omien pankkitilien tapahtumat.

Omalla kohdallani olen ottanut kuukausikohtaiset tiliotteet vuorotellen tietokoneen näytölle ja kerännyt sieltä esim. kaikki asumiseen liittyvät maksut vuoden ajalta ja näin selvittänyt paljonko asumiskulut ovat vuodessa. Sen jälkeen olen jakanut tuon yhteissumman 12:lla eli näin selvittänyt paljonko rahaa pitää varata kuukautta kohden asumiseen. Itselle on ollut helpointa hahmottaa tämä niin, että olen tehnyt erillisen tilin asumiskuluja varten. Vakuutusmaksut ovat mm. niitä, jotka menevät harvemmin kuin kerran kuukaudessa ja niitä varten tulee kuitenkin huomioida, että rahaa pitää olla maksamiseen eräpäivinä. Näin käyn läpi kaikki säännöllisesti toistuvat maksut, joita tililtä menee. Tulo puolella minulla on ollut tähän saakka pelkkä eläketulo.

Ruokabudjetti

Ruokakulut ovat yksi suurimpia menoeriä kuukaudessa. Olen avannut myös ruokamenoille oman tilin. Ruokatilille siirrän rahaa kerran kuukaudessa määrittelemäni ruokabudjetin verran. Kuukauden ruokamenot olen määritellyt sen mukaan, mitä meillä kuluu ruokaan keskimäärin kuukaudessa. Joinakin kuukausina voi rahaa jäädä muutamia kymmeniä euroja tilille ja se tasoittaa hyvin tilannetta niiden kuukausien kohdalta jolloin taas ruokaan menee vaikka juhlapyhistä tai muusta syystä enemmän.

Budjetin tekemisessä käytän apuna Budjettikirjaa

Budjetin teen Budjettikirjaan. Budjettikirjasta löytyvät valmiit taulukot, joihin voi kirjata omat luvut. Lisäksi kirjasta löytyy tekstiohjeita ja vinkkejä. Sieltä löytyy myös inspiroivia ideoita miten voi toteuttaa omia säästötavoitteitaan.

Budjettikirja on muuten aika hyvä lahjaidea vaikka perheen nuorille aikuisille. Omassa perheessäni kävi niin, että sain innostettua myös poikani perheineen mukaan budjetoimiseen ja paremman talouden hallinnan opiskeluun.

Tästä linkistä pääset tilamaan itsellesi tai lahjaksi tämän mainion työkalun. Muista käyttää koodia Marketta10 niin saat 10 % alennuksen ostoksistasi

MAINOS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MINÄ

Olen Marketta, bloggaaja ja sisällöntuottaja, joka nauttii elämän pienistä iloisista hetkistä. Olen aktiivinen somessa ja jaan siellä arkea ja sen mukanaan tuomia ajatuksia. Täällä blogissani kirjoitan asioista, jotka rikastuttavat elämääni – arjen yksinkertaisuudesta suuriin oivalluksiin.

SOMET



KATEGORIAT