,

Ruokaostosten esittely

Julkaisu sisältää mainoslinkkejä, linkit merkitty *-merkillä

Kiinnostaako täällä blogistaniassa ostosten esittely? Somessa nämä jaksavat aina kiinnostaa ihmisiä 😅Minulle oli ensin  kynnys käydä levittelemään kauppakassini sisältöä julkisesti, mutta ensimmäisen kerran sen tehtyäni, se ei enää tuntunutkaan miltään. Kaiken lisäksi kun videoni Tiktokissa sai yllättävän paljon näyttökertoja, tykkäyksiä ja kommentteja, niin tottahan minä siitä innostui ja olen sitten näitä siellä silloin tällöin tehnyt. Minulla oli jotain muitakin postausideoita tänne blogin puolelle, mutta ne eivät olleet vielä ihan valmiita aineiston osalta ja tähän juttuuni löytyivät kuvat valmiina.  Olin jo aiemmin tehnyt tästä postaukset Instagramiini ja Facebookiini. Tässä nyt tulee esittely ruokaostoksistamme, joilla olisi tarkoitus selvitä ensi viikon torstaihin saakka. Maitoa todennäköisesti joudutaan hakemaan ennen sitä lisää, mutta muuten on tavoite selvitä näillä ja kotona olevan kotivaran avulla.

Yllä olevissa kuvissa olevien tuotteiden lisäksi ostin kaksi pakettia pakasteseitä, kaksi pussia herne-maissi-paprikaa ja kaksi pussia keittojuureksia. Vein pakasteet heti kaupasta kotiin tultuani pakastimeen, joka on kellarin autotallissa ja reittini sisälle kulki sitä kautta. Kuvaaminen näiden tuotteiden osalta sitten unohtuikin kokonaan.

Kuvissa näet mitä tuotteita yleisimmin ostan. Käytän paljon verkkokauppatilausta eli tilaan S-kaupan verkkokaupan kautta ja noudan noutopisteestä etukäteen varattuna aikana valmiiksi kerätyt ostokseni. Käytän tätä valmiiksi kerättyjen ostosten haku mahdollisuutta aina silloin, kun on mahdollista varata ilmainen keräily- eli noutoaika. Pakkausmateriaalimaksu – jonka kyllä ymmärrän – on kulu, jonka voisin välttää käymällä itse keräämässä tuotteet myymälässä. Tällöin ostoslistan suunnittelussa voisi kuitenkin käyttää kuitenkin verkkokauppaa hyväksi valitsemalla tuotteet sen avulla ja näin hintatietoisuus ja käytössä oleva budjetti pysyisivät kuosissa.

Ostamistani tuotteista olen suunnitellut valmistavani  Palermon pastaa kanafileistä, naudan jauhelista teen kastikkeen spagetille, koipi-reidet kypsennän haudutuspadassa ja ne käytän kanakeittoon, possun uunifileen kypsennän myös haudutuspadassa “nyhtökypsäksi” ja sen syömme perunamuusin kera. Nakit olin suunnitellut keittoon, mutta aikataulu syistä niistä osa on jo syöty pyttärissä ja lopuista teen kastikkeen keitetyille perunoille.

Pakastimessa oleva sei valmistuu uunissa ateriaksi – vielä en ole päättänyt miten sen tällä kertaa peittelen ennen uuniin laittoa. Usein teen seille jonkinlaisen kuorrutuksen, joka toimii sitten myös kastikkeena. Voisin tehdä vaikka ihan maitokastikkeen, johon tulee sipulia ja keitettyä kananmunaa. Kastikkeen kaadan jäisten seitipalojen päälle ja päällimmäiseksi ripottelen hiukan juustoraastetta. Paistan seitivuoan 200 asteessa kunnes kala on kypsää. Tämän kanssa kannattaa olla aika tarkkana, että kalasta ei tule kuivaa.

Tonnikala ja tomaattimurskat jäävät kotivaraksi. Kaapista löytyy myös soijarouhetta yms. jota voin käyttää tarvittaessa jauhelihan tapaan. Kaalista valmistan kaalisalaatin. Raastan kaalin ja teen öljy-viinietikkakastikkeen, jonka maustan esim. kuivatulla oreganolla. Porkkanat tulevat syödyiksi joko lämpimänä lisukkeena tai kasvisosekeittona.

Ostamani tuotteet tässä vielä eriteltyinä:

  • kevytmaito 0,89 €
  • AB-piimä vähälakt. 1,49 €
  • täysmaito 1,19 €
  • alaskanseiti 2 kpl 3,59 €/kpl 7,18 €
  • keittojuures 2 kpl 0,55 €/kpl 1,10 €
  • herne-maissi-paprika 1,09
  • kunnon kuoreton nakki 2 kpl 5,19 €/kpl 10,38 €
  • naudan jauheliha 17 € 6,79 €
  • kanan fileesuikale maustamaton 2 klp 2,95 €/kpl 5,90 €
  • koipi-reisi naturel 0,906 kg 5,35 €/kg 4,85 €
  • turkkilainen jugurtti 10 € 2 kpl 1,89 €/kpl 3,78 €
  • uunifilee maustettu 1,403 kg 9,29 €/kg 13,03 €
  • maitorahka rasvaton 4 kpl 0,75 €/kpl 3,00 €
  • tomaattimurska 2 kpl  0,37 €/kpl 0,74 €
  • tonnikalapala vedessä 150 g 3 kpl 1,49 €/kpl 4,47 €
  • porkkanapussi 2,19 €
  • yleisperuna 1,79 €
  • jauhoinen peruna 1,79 €
  • punajuuripussi 2,19 €
  • kahvi  2 kpl 7,70 €
  • maalaisleipä 2,95 €
  • juustoraaste 4,59 €
  • tuorejuusto 1,15 €
  • miniluumutomaatti 250 g 1,49
  • kurkku 0,311 kg 2,80 €/kg 2kpl 1,65 €
  • banaani 1,277 kg 1,55 €/kg 1,98 €
  • keräkaali 1,898 kg 1,39 €/kg 2,63
  • klementiini 0,749 kg 2,59 €/kg  1,94 €
  • granaattiomena 0,375 kg 3,49 €/kg 1,31 €
  • punasipulipussi 0,95 €
  • sipulipussi 0,95 €
  • ruisjauho 2kg  3,29 €
  • vehnäjauho 2 kg 1,79 € 
  • kaurahiutale 1,35 €

Ostosten yhteishinta oli 109,40 € neljän aikuisen viikon ruuat. Kolme meistä syö tästä kaikki päivittäiset ateriat eli aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Yksi käy syömässä päivällisen kanssamme. Mielestäni selviämme ihan kohtuullisesti. Pakastimessa on marjoja jonkin verran ja näin meillä on mm. melkein joka aamu marja-aroniasta, rahkasta ja banaanista valmistettua smoothietä. Sieniä onnistuin saamaan myös vähän pakastimeen. Jälkiruoksi tai välipalaksi teen silloin tällöin vispipuuroa tai jotain hedelmä- tai marjarahkaa. Tuohon yllä olevaan listaani kirjoitin vahvennetulla tuon valmiin leivän ja jauhot, koska tuosta voi katsoa mitä itse tekemällä voi säästää. Noista jauhoista riittää leipoa suunnilleen kolme taikinaa sekä ruispaloja että vaaleaa leipää. Tämä tarkoittaa leipinä neljää vaaleata leipää ja 18 ruispalaa.

Kuvassa olevat mausteet ostin eri myymälästä, jossa näitä Ruoveden Herkun mausteita myydään settitarjouksena 5 pss/10 €.

Aikaahan tähän touhuun menee ja työssä käydessäni en mitenkään olisi tällaiseen hommaan taipunut, vaikka aina olen pyrkinyt valmistamaan mahdollisimman paljon ruokaa itse. Nyt ollessani eläkkeellä ja minulla on aikaa ruoanlaittoon ja suunnitteluun, on tästä tullut jonkinlainen intohimoni. Ensi viikolle on jo tilauspohja aloitettu ja noutoaika varattuna. Huomasin näiden kuluneiden kahden viikon aikana, miten paljon enemmän kuluu aikaa ilman tuota verkkokauppatilaus systeemiä näiden ruoka-asioiden miettimiseen. Tilauksen tekeminen vapauttaa minulta aikaa ruoan valmistukseen niin, että minun ei tarvitse ihan joka päivä aloittaa aamusta pohtimaan, mitä tänään syötäisiin😊

Paljonko sinulla menee ruokaan rahaa? Lasketko tarkkaan ruokamenojasi?

* Voita Tokmanni lahjakortti

 


2 vastausta artikkeliin “Ruokaostosten esittely”

  1. Kkatja_ avatar

    S-kauppojen ruokien noutopalvelu on kyllä kätevä ja sieltä löytyy hyvin ilmaisia noutoaikoja. Varsinkin ennen isompia juhlia on niin helppo sohvalla näppäillä rauhassa tilaus ja vain noutaa ostokset. Kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa ei aina huvita lähteä tekemään isoja ostoksia ja kun ei tarvitse käyttää aikaa ostosten keräilyyn, niin joskus voi sanoa, että nyt on aikaa mennä rauhassa ihastelemaan leluhyllyjä.

  2. Markesalo avatar
    Markesalo

    Noin olen myös kokenut, että on helppo tehdä tilaus ja hyvin saa ilmaisia aikoja, kun voi ottaa keskellä päivää ja keskellä viikkoa. Aikaa säästyy 👍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MINÄ

Olen 60plus bloggaaja ja ahkera somen käyttäjä. Olen innokas tiktokkaaja, Instagramin käyttäjä ja Facebookista minut löydät myös. Pinterestin käyttöä opettelen. Tämä blogini tarjoaa mahdollisuuden tarinoida sanallisesti elämääni rikastuttavista asioista.

SOMET



KATEGORIAT