Olen miettinyt jo monta vuotta, mitä tuolla ”oman näköisellä elämällä” oikein tarkoitetaan.
- Kenen näköistä elämää silloin koetaan elettävän, jos oma kokemus elämästä on, että se ei olisi oman näköistä?
- Mistä tietää, että elämä, jota elää on oman näköistä?
- Onko elämä silloin oman näköistä, kun kaikki sujuu kuin tanssi?
- Kenen elämää elää silloin, kun kokee itsensä tyytymättömäksi?
- Ovatko negatiiviset tunteet jonkun toisen tunteita?
Noita kysymyksiä olen pohtinut ajoittain syvällisesti ja miettinyt omia vastauksiani noihin. Kohta seitsemänkymppisenä tytön hupakkona olen saanut kohdata monenlaisia kokemuksia. On ollut niitä, jotka ovat nostaneet aallon harjalle ja niitä joiden myötä olen ottanut lähes pohjakosketuksen. Taaksepäin katsoessani olen niistä kaikista kiitollinen ja ihme kyllä nuo pohjakosketusta hiponeet tuntuvat kaikkein eniten rikastuttaneen elämääni. Niiden myötä olen kohdannut todellisia synkkyyden hetkiä eli negatiivisia tunteita. Noiden synkkien hetkien ja aikojen jälkeen on elämään tulvinut valon määrä ollut väliin jopa sokaiseva. Elämä on kuitenkin onneksi armollinen ja antaa jokaisen tällaisen kokemuksen myötä yhä enemmän voimaa säilyttää oma tasapaino arjen elämässä.
Mistä olen löytänyt vastauksia näihin kysymyksiini?
Oman tapani vastausten löytämiseksi on ollut useamman vuosikymmenen mittainen itsetuntemuksen opiskelu ja opettelu. Olen saanut kohdata itselleni erityisen tärkeitä ihmisiä yhdessä isossa elämäni risteyskohdassa. Jälkeen päin ajateltuna se oli kohta, jossa ns. kohtasin henkisen heräämiseni. Silloin olen sisäisesti herännyt kokemaan, että elämä on paljon enemmän kuin, mitä siihen asti olin ymmärtänyt. Koin todeksi omassa elämässäni sananlaskun ”opettaja tulee kun oppilas on valmis” merkityksen. Tämä tuolloin tietoisesti aloitettu itsetuntemusmatka jatkuu yhä ja toivottavasti vielä pitkään 💜
Resonoivatko nämä ”hajatelmani”?
Vastaa