Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, linkit merkitty *-merkillä
Ajattelin, että teitä voisi kiinnostaa mitä olen touhunnut kesän ja alkusyksyn aikana. Erityisesti tuo alkukesä oli itselleni ainutlaatuinen ja ennen kokematon. Uskaltauduin heittäytymään johonkin tuiki tuntemattomaan jo talvella ja siitä sitten pitkin kevättä kohti asia alkoi tulla yhä lähemmäksi toteutumista. Lopputuloksesta olenkin maininnut edeltävässä aihetta käsittelemässäni julkaisussa.
Olihan se upea kokemus päästä mukaan näkemään tuollainen projekti ja olla itse mukana. Siinä ymmärsin taas jotain sellaisista töistä, mitä en ole tuntenut lainkaan aiemmin. Kunnioitus kaikkea sitä osaamista kohtaan, mitä tv-tuotantojen tekemiseen sisältyy nousi kyllä aivan uusiin sfääreihin. Tuo oli itseasiassa se inspiroija minulle, jonka tarvitsin oman YouTube -kanavani alkuun saattamiseksi. Minua oli jo aikaisemmin vähän usutettu aloittamaan videoiden tekeminen YouTubeen. Tuolloin vielä luulin, että en osaa riittävästi tekniikkaa siihen hommaan. Lopulta minulle selvisi, että kyllä se onnistuu ihan yhtälailla kuin videoiden tekeminen some-kanavillekin.
Syyskuu alkoi jännittävissä merkeissä. Olen sen ikäinen, että mukana suolistosyövän seulonta tutkimuksessa ja minulle tulee joka toinen vuosi Fimlabilta kirjekuori, jossa on ulostenäytteen ottamista varten palautuskuori näyteputkineen ja ohjeineen. Näytteestä tutkitaan laboratoriossa, että on onko siinä verta ja jos on, niin näytteenantajan tulee varata itselleen aika paksunsuolen tähystykseen. Tähystys on kivuton, poliklinikalla tehtävä toimenpide, jolla selvitetään onko paksussa- tai peräsuolessa jotain poikkeavaa. Jos poikkeavaa löytyy, niin tähystyksessä otetaan samalla koepalat ja poistetaan mahdolliset polyypit.
Minä selvisin tutkimuksesta puhtain paperein ja voi mikä huojennus ja jännityksen laukeaminen se oli, kun lääkäri sanoi, että kaikki on hyvin. Kerkisin siinä parin kolmen viikon aikana ennen tähystystä käymään kyllä kaikki mahdolliset ja ehkä mahdottomatkin pelot läpi. Nyt tuon kokemuksen läpikäyneenä ymmärrän, että minulla oli asiaan liittyen alitajuisia pelkoja ja vain näin kohtaamalla tuon kaiken saatan ymmärtää itseäni ja jatkaa ilman noita pelkoja eteenpäin. Omalla isälläni oli peräsuolisyöpä, jonka seurauksena hänelle leikattiin vähän yli 70-vuotiaana pysyvä avanne. Läheltä asiaa seuranneena ja nyt nuo pelot kohdattuani ymmärrän entistä paremmin isäni silloisia tuntoja.
Kannustan lämpimästi kaikkia teitä, ketkä kuulutte johonkin syöpien seulontojen kohderyhmiin, ehdottomasti osallistumaan näihin meille tarjottuihin mahdollisuuksiin. Nykyisin syövän hoito on todella kehittynyttä ja mitä aiemmin mahdollinen pahalaatuinen muutos löydetään, sen paremmat hoitotulokset ovat odotettavissa. Hyvistä hoidoista on omassa perheessäni läheiselläni kokemusta. Hänellä on parantumaton syöpä – myelooma – jota voidaan hoitaa ja sen kanssa voi elää nykyaikaisten hoitojen ansiosta.
Tämän terveyteen liittyneen prosessin jälkeen tulikin sitten heti tuo tv-ohjelman julkistaminen ensin maksullisen kanavan puolella ja viikon päästä siitä sitten maksuvapaasti. Vaikka olen kokenut jo aika pitkältä ajalta some-maailmassa olevia ilmiöitä, niin kyllä tämä silti tuntui aika yllättävältä ja voimalliselta, miten julkisuus muuttaa asioita. On ollut ihan hämmentävää huolimatta siitä, että osasin etukäteen varmasti keskivertoa paremmin jo varautua julkisuuden lisääntymiseen ja sen mukanaan tuomiin juttuihin. Kaiken kaikkiaan tämä on mielenkiintoista ja toki tämä tuo sekä negatiivista että positiivista tullessaan.
Syyskuu toi myös melkoiset sateet mukanaan. Meillä tässä 65-vuotiaassa talossa on tullut kaksi kertaa kellariin vettä. Ensimmäinen kerta oli viime keväänä, kun kevät tuli kovalla rytinällä ja lumet sulivat parissa päivässä. Nyt sitten vesi tuli rakenteista sisälle rankkojen sateiden myötä. Ensi järkytyksestä olen nyt selvinnyt ja tässä mietitään miten asian kanssa pystyttäisiin etenemään. Salaoja remontti pitäisi tehdä, mutta ensi tietojen mukaan se on niin kallis, että meillä ei yksinkertaisesti ole siihen tällä hetkellä mitään mahdollisuutta. Mikäli oma yritystoimintani tästä lähtisi vähän liikkeelle, niin sen avulla voisi olla mahdollista saada asia kuntoon. Nyt ei kuitenkaan auta muu kuin olla kärsivällinen ja toivoa, että selvittäisiin talven yli ilman suurempia vesiongelmia.
Tänään tätä kirjoittaessani on syyspäivän tasaus – tästä sitä lähdetään kohti myöhäissyksyä ja pian voi alkaa odottamaan joulun aikaa. Olen oppinut sellaisen jouluun liittyvän aika käsitteen, että jouluaika tavallaan alkaa jo marraskuun alkupäivinä. Tarkkaan ottaen se taitaa olla 2.11. josta on 52 päivää 25.12. saakka. Nyt alkaa olla parhaat juuresten sadot saatavilla ja niistä voisi hyvin tehdä jo esivalmistettuja jouluruokia pakastimeen.
Miten sinulla on syksy käynnistynyt? Onko jo loppuvuoden juhlakausi kovasti mielessä?
Vastaa